Niin sää kuulemma pohjaat kenkiä nykyään?

“Joo kyllä mä pohjaan” vastaan kysymykseen jo suhteellisen sujuvasti. Niin mä todella olen opetellut pohjaamaan kiipeilykenkiä. Se miten tähän pisteeseen on päädytty on itsellenikin pienoinen yllätys ja monen sattuman summa.

 

Uskon, että isopyörä on lähtenyt liikkeelle jo pitkällä reissulla Euroopassa. Reissun aikana rahat olivat sen verran tiukilla, että uusien kiipeilykenkien ostaminen ei ollut mahdollista, joten kiikutin kenkäni pohjattaviksi Cordunella de Montsantin Coma2 kiipeilykauppaan. Pohjauksen jälkeen olin kenkiin todella tyytyväinen. Työn jälki oli hyvin eri luokkaa kuin mihin olimme tottuneet täällä Suomessa. Reissun jälkeen olen harmitellut monelle kiipeilijälle ääneen sitä ettei Suomessa ole yhtä hyviä pohjaajia . Harmitteluni sai vastakaikua ja kuulin useita värikkäitä tarinoita kenkien pohjauksesta Suomessa.

 

P1190015 (2)

Yksi pohjausprojektia vauhdittanut  käänne on ollut myös maailman taloustilanne ja Suomen valtionbudjetin vakauttamisohjelma. Viimeiset vuodet minulla on ollut mukavasti töitä osa-aikaisena pätkätöiden tekijänä. Hallituksen säästötavoitteet tulevat koskemaan myös omaa alaani lähitulevaisuudessa.  Osa-aikaisen pätkätyöläisen ei tarvitse olla kovinkaan kummoinen päässälaskija tajutakseen, että omat työt tulevat olemaan leikkuuveitsen alla muutaman vuoden sisällä.

 

IMG_0016
Pohjatut kengät lähdössä testimatkalle Chulillaan

Viime kesänä sain päähäni että miksi ei, miksi en opettelisi itse korjaamaan kiipeilykenkiä. Voisin ehkä saada hommasta itselleni työn tai ainakin osapäiväisen.  Alusta asti on ollut selvä, että jos tähän projektiin lähden niin haluan tulla hyväksi pohjaajaksi. Niin hyväksi että voisin itsekin kiivetä pohjaamillani kengillä hyvillä mielin 🙂

 

IMG_0022
Ennen ja jälkeen

Takana on kahdeksan kuukauden opinnot, jossa olen opiskellut pääosin kiipeilykenkien pohjaamista. Aikamoista myllerrystä on ollut opiskelu. Luulin hommaa paljon yksinkertaisemmaksi ja helpommaksi kuin mitä se todellisuudessa on. Jos haluaa pohjata hyvin kiipeilykenkiä niin normaalit suutarin laitteet eivät taivu pohjaukseen. Laitteiden muokkaaminen ja oikeiden laitteiden löytäminen on vienyt oman aikansa. Hiontatekniikka on ollut myös oma haasteensa. Jokainen kenkäpari vie pienen askeleen eteenpäin. Onnekseni olen saanut paljon harjoitusmateriaalia.  Aloitin harjoittelun TK.n vuokrakengillä, jonka jälkeen siirryin kavereiden kenkiin. Kaverit ovat etsineet kaapeistaan pohjattavia kiipeilykenkiä ja pohjauksen jälkeen myös testanneet niitä. Palautetta ja kannustusta on tullut paljon.  Takana on nyt yli 350 pohjattua kenkää ja kivaa on ollut.

 

Nyt voi tuoda TK.lle kenkiä niin laitan ne kuntoon 🙂

http://www.tampereenkiipeilykeskus.fi/palvelut.html

Katja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *